❤❤❤


Haaveissa olisi startata Jämi MD avoimessa luokassa 4x8km ja sitä varten ollaan treenattu kahden talouden koiria yhteen. Viikonloppuna saatiin kolme starttia alle ja 9 malamuuttia uudessa tilanteessa, käyttäytyivät super ja meno oli kovaa.

Täällä he ovat ja voihan POJAT ! 😍😍😍
9 pennun pötkylää syntyi viime yönä,
7 poikaa, 1 tyttö sekä yksi enkelipentu.
❣❣❣

Ihania uutisia! Kohta meillä on pientä pentutuhinaa ja pienen pienten tassujen vilskettä luvassa!😍😍
Utukka ultrattu ja monta pientä Utun&Valton rakkauspalleroa matkassa🥰
Alta pääset pentueen omille sivuille.

Utukka astutettiin 10.6 komealla nuorella Valto pojalla ja nyt odotellaan jännityksellä mitä pariskunta sai aikaiseksi. Utukka palasi takaisin Sannan kotiin toivottavasti kasvattamaan masua <3 Lisää infoa pentueen sivulta tai sannajarvelainen@gmail.com

Sivuja on saatu päivitettyä ajantasalle, mutta vielä on hommaa jäljellä.
Lyhyen talven jäljiltä sekä vallitsevan tilanteen vuoksi, ollaan jo ajoissa kesälomatunnelmissa. Koko malamuuttijengi paitsi Reino, majailee vielä Savitaipaleella ja treenaillaan kelien salliessa erilaisia hyvänmielen lenkkejä ja patikoidaan metsissä.
Kesälomalle Hyvinkäälle...

Pitkään haaveiltu logo saatiin viimein syntymään. Logossa komeilee Aslak taustalla ulvomalla tyypilliseen tunnettuun tapaansa ja Utukka näyttää upeaa vahvaa liikettään etualalla. Kyllä nyt kelpaa tiimivaatteissa olla! :)

Kuulumisia

26.09.2018

Välillä päivitellään Kotisivujen puolelle kuulumisia. Muutamia näyttelyitä 2018 keväällä ja syksyllä. Laumassa on tapahtunut muutoksia, Martan pitkä sairastelu sai tekemään päätöksen että pimu oli aika päästää parempaan paikkaan. Aikaisemmin keväällä Porokoira Mummo Hulda saavutti kunnioitettavan 14,5v iän ennen kuin sairastelut alkoivat ja oli...

Elokuulle oli suunniteltu näyttelyreissu Viroon ja hyvä reissu siitä tulikin. Perjantaina passisekoilujen takia kehään pääsi Utukka. Erikoisnäyttely pohjoisille rekikoirille jossa malamuutteja ilmoitettuna 30. Utukka VSP ja uusi Viron valio. Ilman ystävien apua ei utu olisi kehään ehtinyt joten suuri kiitos kaikille avustaneille. ROP upea Gatspy...

Mooris aloitti viralliset näyttelykehät tyylillä kun matkustimme Tallinnaan Viron voittaja näyttelyyn. Niin vain irtosi luokkavoitto, junnuserti, VSP juniori ja titteli Viron juniorivoittaja 2017.